Arto Tervahauta aloitti Seinäjoen K-maatalouden kauppiaana kuluvan vuoden helmikuussa yhdessä vaimonsa Merjan kanssa. Uusi kauppiaspariskunta aloitti ensi töikseen kaupan uudistuksen, jonka myötä maatalouskaupan ilme ja painopistealueet mietittiin uudelleen. Täysin uutta on asiakkaiden toivoma hevostarvikeosasto.
Uudistuneen K-maatalouskaupan avajaisia vietiettiin 22.3.2012. Avauksen suoritti ketjujohtaja Kimmo Vilppula ja aluejohtaja Heikki Tynjälä yhdessä kauppiaspariskunta Arto ja Merja Tervahaudan kanssa.
Hevostarvikkeille oma osasto ja myyjä
Mukavasti olemme saaneet valmista näiden kahden ensimmäisen kuukauden aikana henkilökuntani kanssa. Ilmemuutoksen lisäksi olemme panostaneet erityisesti maatalouskoneiden esillepanoon. Olemme tuoneet ne sisälle myymälätilaan helpottaaksemme asiakkaiden tutustumista tarjontaan.
Täysin uutta on hevostarvikeosastoa. Meillä on hevostarvikkeisiin erikoistunut myyjä. Olemme näin halunneet vastata asiakaspalautteisiin, joissa on toivottu paikkakunnalle paikkaa, josta voi tehdä yhdellä kertaa kaikki hevosharrastukseen liittyvät hankinnat, kertoo kauppias Arto Tervahauta uudistuksista.
K-maatalouden tuttu henkilökunta palvelee ammattitaitoisesti jatkossakin
Haluamme jatkaa luotettavaa kaupankäyntiä ja yhteistyötä alueen maatalousyrittäjien ja sidosryhmien kanssa yhdessä tutun henkilökunnan kanssa. Samalla toivotamme kaikki asiakkaat tervetulleiksi tekemään hyviä maatalouskauppoja ja tutustumaan uusiin kauppiaisiin ja uudistuneeseen kaupan ilmeeseen, toivottavat Arto ja Merja Tervahauta.
Lisätiedot:
Kauppiaspariskunta Arto ja Merja Tervahauta, K-maatalous Seinäjoki ja Ilmajoki, puh. 050 366 0381.